Kroppa ei tiedä mitä pää ajattelee

Kuten varmaan kaikille on selvää, niin aika syvissä vesissä tässä on menty tänä keväänä. Olen tiedostanut jo aiemmin, että olen yksin yrittänyt "koko ikäni" ja sillä tavalla ei ole tulosta tullut. Eli jotain täytyy muuttaa. Vitsit, tässähän kuulostaa ihan urheilijalle ;)

Käytössäni on ollut pt ja hänen kannustamaan olen löytänyt itsestäni taas jonkun tason liikkujan vuosien jälkeen. Ilman häntä ja hänen tukeaan en olisi varmaan koskaan uskaltautunut kuntosalille. Nyt jopa tykkään siitä ja viis veisaan mitä joku muu ajattelee, kun ähellän siellä painojen kanssa tai yritän saada itseni ylös lattialta jonkun lankutusyrityksen jälkeen. Käyn työnantajan tarjoamalla salilla jossa keski-ikä on max 25 v. eli minä olen siellä mummosarjalaisena :D

Mutta siis jotain piti muuttaa. Kävin kaksi kertaa Keskussairaalan fysioterapeutin luona. Ekalla kerralla mittailtiin ja hän kyseli taustoistani ja ajatuksistani sekä tavoitteista. Sen käynnin jälkeen sain kotitehtäväksi tehdä itselleni "unelmaliikuntaviikon". Mutta omalle liikkumiselle ei asetettu konkreettisia tavoitteita muuta kuin että yrittäisin liikkua. Piti siis tehdä lukujärjestys siitä mitä ja milloin liikkuisin jos kaikki menisi niin kuin siellä kuuluisassa Strömsössä.

Kolmen viikon jälkeen ekasta tapaamisesta meillä oli uudelleen treffit ja kävimme läpi minun kotiläksyn sekä puhuimme lisää siitä miksi liikun tai en liiku.

Fyssari oli todella nuori nainen ja ensimmäinen ajatukseni oli, että tuo se ei ainakaan ymmärrä ylipainoisen keski-ikäisen liikuntaongelmia. Mutta toisin kävi. Etenkin toisella kerralla kun puhuimme syistä, arvoista ja tekemisen esteistä hän hämmästytti minut osaamisellaan ja ammattimaisella otteellaan. Olin laittanut itselleni kolme liikunta kertaa viikkoon ja lajeiksi kuntosalin, vesijumpan (jota toissa talvena harrastin) ja kävelyn. Kävimme läpi lajit, ajankohdat joihin oli ne laittanut, mahdolliset esteet miksi liikuntahetket ei toteutuisi jne. Esimerkiksi kävelystä kerroin asuvani ihan pururadan vieressä ja että voisin vaikka siellä "treenata". Hän oli realisti ja totesi, että se kaupungin haasteellisin maasto ja minun ei kannata lähteä aluksi sinne vaan hän ehdotti kotini läheltä parempia (helpompia) lenkkimaastoja. Wau!

Sitten hän puhui pään aiheuttamista esteistä liikunnalle. Kukaan ei ole aiemmin puhunut niin fiksuja ja sain todella paljon uutta ajateltavaa liikunnasta ja omasta liikkumisestani. Lopputuloksena oli, että hän asetti minulle liikuntatavoitteen. Ette usko mikä se oli??? Lähteminen!! Ei mitään x kertaa viikossa sitä ja tuota tai vähintään xx minuuttia jne. Tavoitteeni on lähteminen. Riittää vaikka 10 minuutin lenkki. Tai jos lähtiessäni ajattelen kiertäväni jonkuin tietyn lenkin, niin voin kääntyä kotiin jo vaikka puolessa välissä. Pää asettaa tavoitteet mutta kroppa on ei niitä tiedä. Kroppa on tyytyväinen jokaiseen lenkkiin ja liikuntaan jonka teen.

Minulle tämä on älyttömän vapauttavaa. Hyvin suorituskeskeisenä ja tavoitehakuisena ihmisenä lenkille lähtiessä tavoite on jossain "kympin lenkin heitän" -tasolla ja sitten kun siitä toteutuu puolet, niin olen äärettömän pettynyt itseeni, kun en taas(kaan) pystynyt siihen mitä piti. Nyt riittää että lähden :)

Yhdeksi apukeinoksi lähtemiseen sain muuten mielikuvaharjoittelun. Siitä ja tuloksista toisella kertaa!

Tunteista se johtuu

Joskus ei tiedä itkeäkö vai nauraa kun törmää näihin uutisiin painonhallinnasta. Viime viikolla Hesari uutisoi tutkimuksesta, jossa on tutkittu stressin vaikutusta syömiseen ylipainoisilla tai lihavilla. No, ehkä pitää olla tyytyväinen, että nyt asia on oikein tutkimuksella todettu. Olisin osannut kertoa tämän (niin kuin varmaan moni muukin ylipainoinen) ilman tutkimustakin. Käsittääkseni alkoholiongelmaisilla juominen lisääntyy stressitilanteessa ja alkoholilla pyritään laukaisemaan stressiä.

Monessa laihdutusohjeessa on myös sanottu, että ei kannata ryhtyä laihduttamaan jos elämässsä on paljon muuta stressaavaa. E muuten kannata lopettaa tupakointiakaan. No, tämäkin on tullut taas(kin) todistettua. Silloin ei auta hyvätkään neuvot ja tietoinen syöminen. Silloin kun on p**ka olo, niin ruoka lohduttaa ja auttaa. Tai ainakin melkein...

Joo, ihan oikein arvasit. Ei ole mennyt niin kuin suunnittelin. On ollut ihan liikaa kaikenlaista ei toivottua. Työssä edelleen hektistä, mutta tietyllä tapaa sen kanssa alan oppia jo elämään. Isompi ongelma on ollut parisuhdeongelmissa. Tunteet on menneet varsinaista vuoristorataa. Kun oikein hatuttaa ja on paha olo, niin ihan olen tietoisesti hakenut jäätelöä ja yrittänyt sillä parantaa mielialaa ja fiiliksiä. Vaikka olen tasan tarkkaan tiennyt paljonko siinä on kaloreita tai miten on sinä päivänä syöty (ei voi olla nälkä) tai mikä olisi kohtuullinen annos. Ei mitään vaikutusta. Ääntä kohden vaan, koko annos! Ja vähän lisää jos jäi.

Olen todistanut jälleen kerran sen asian, mihin suomalaisessa painonhallinnan ohjauksessa ei kiinnitetä riittävästi huomiota eli nupin hoitoon. Totta kai ruokaremonttia pitää tehdä pahimmista övereistä, mutta suurin juttu olisi hoitaa niitä tunteita jotka saa vetämään överit. Alkoholipuolella tämä on jo ilmeisesti huomioitu paremmin. Milloin se saadaan painonhallintaan?

Ylämäki - alamäki... elämä on

Reilun viikon sain kärvistellä tuon flunssan kanssa. Muutama päivä meni vähillä syömisillä kun mikään ei maistunut. Tuo tilanne on kyllä jo korjautunut. Viikolla kävin kerran varovasti kokeilemassa kuntosalillakin. Se meni ihan hyvin kun tein vain peruslihastreeniä ja jätin kaikki sykettä nostattavat jutut tekemättä. Nyt olen parina päivänä kokeillut aerobista liikuntaa ja jotenkin se jo sujuu ilman että keuhkot sippaa.

Ravintopuoli on sitten ollut vaihtelevaa. normiarjessa olen onnistunut pysymään kohtuudessa. En ole onnistunut noudattamaan tiukkaa dieettiä, mutta isot överit olen saanut myös väistettyä. Ainakin melkein. Olin tuossa kolme päivää työmatkalla hotelliruuassa ja sen voi arvata, että ihan ei mennyt dieettikirjan mukaan. Koska normiarjessa käytän hyvin vähän suolaa, niin nyt on vähän vaikea arvioida todelllista painoa, koska tuo "ravintolasuola" näkyy ja tuntuu vielä kropassa. Ehkä huomenna voisi punnita ja katsoa vähän suuntaa.

Itse pidän kuitenkin kaikkein tärkeinpänä sitä, että olen saanut nyt taas tuosta liikunnasta "kiinni" ja tuntuu, että flunssa ei enää estä oikeastaan mitään liikkumista. Se on kuitenkin minulle se tärkein ja merkittävin juttu, vaikka sanotaankin että isoissa painoissa ravinnolla on suurempi merkitys kuin liikunnalla painon pudotuksessa. Näin se varmasti onkin, mutta kun liikkuu voi syödä vähän enemmän ja onhan sitä poissa jääkaapilta  sen aikaa :)

Pikainen päivitys tehoviikkojen fiiliksistä

Pääsiäisen jälkeen alkanut "tehokuuri" starttasi hienosi; fillarilla töihin ja ruokailut ruodussa :D. Liikuntaa ja syömisen hallintaa kesti torstai-iltaan asti. Silloin iski flunssa ja vei naisen sängyn pohjalle. Ruoka ei juurikaan maistunut, mutta ei tullut liikuntaakaan :(

Tämä viikko on nyt sitten mennyt toipuessa. Keuhkot on edelleen kipeinä ja liikuntaa ei ole tullut tälle viikolle lainkaan. Nyt on paraneminen edennyt hyvään vaiheeseen; ruoka maistuu taas! Toivottavasti viikonloppuna pystyn myös liikkua siten, että keuhkot kestää hengästymisen.

Kuinka selviydyn haasteesta?

Pääsiäinen alkaa olla ohi ja huominen arki pyörii jo mielessä monellakin tapaa. Tietysti huomisen työt jo tuolla alitajunnassa ahdistavat, mutta vielä enemmän nyt askarruttaa pt:n "kuntohaaste". Olen yrittänyt viimeisen viikon aikana totutella ajatukseen miten muutan "koko elämäni". No, ehkä hieman liioittelen, mutta vaan hieman.

Ajatushan on siis se, että huomisesta alkaen aina vappuun asti (5 viikkoa!!) pyrin noudattamaan pt:n antamaa liikuntaohjelmaa ja samalla pitäisi tuo ruokavalio muuttaa aika radikaalisti. Jo pelkästään tuon liikuntaohjelman läpivienti on todella haasteellista, sillä viikossa pitäisi saada 5-7 liikuntasuoritusta. Nykyiseen n. 1,5 suoritukseen verrattuna määrä on iso. Arveluttaa, miten kroppa kestää ja toisaalta mistä saan järjestymään aikaa tuohon liikuntaan. Sohvalla pitää ainakin viettää vähemmän aikaa!

Haasteesta kuitenkin tuo liikunta on se helpompi juttu, tuo ruokavalio kauhistuttaa jo valmiiksi. Ainoastaan aamupala on jokseenkin "kunnossa", päivän muut syömiset sitten taas ei :(. Eniten pielessä on määrä (ja ehkä vähän laatukin) kerta-annoksina sekä syöntitheytenä. Siis liian paljon ja liian usein. Ongelma on tiedossa.

Housunkaulus puristaa, hame ei mahdu päälle ja portaat saa puuskuttamaan. Olisiko tässä riittävästi motivaatioon? Fillarin renkaat on täytetty, huomenna se alkaa. Raportoin epäonnistumiseni täällä.

Personal trainerin haaste

Minulla on ollut reilut pari vuotta mahdollisuus saada pt:lta kunto-ohjelma ja muutakin treenaukseen liittyvää ohjausta. Pakko myöntää, minulla on myös pt:n laatima ruokavalio. Näistä tuo kuntopuoli on paremmin hoidettu. Ja sekin on todella huonosti hoidettu tämän vuoden puolella, vaikka viime syksynä loukkaantunut käsi sallii nyt täysipäisen treenauksen.

Olen väsynyt. Alkuvuosi on ollut todella stressaavaa ja kiireistä. Töissä on kiirettä ja töitä on vähän liikaa. Matkapäiviä on ollut useina viikkoina useita ja se on saanut ruokavalion ihan sekaisin. Eikä "kotipäivinäkään" ole ollut helppoa noudattaa mitään järkevää ruokavaliota. Minulla on väsyneenä hillitön makean himo. Ja kun annan sille "periksi", määrät on melko holtittomia. Tuossa juuri meni n. 200 g täytelakua kevyesti nassuun. Siitä seuraa sitten morkkis ja äklöolo. Eli seuraavaksi ainakin maistuu suolainen... jotenkin tämä pitäisi saada poikki.

Olen voivotellut tilannettani pt:lle joka heitti kovan haasteen; pääsiäisestä vappuun tiukkaa treeniä ja ruokavaliota. Helposti innostuvana olin heti valmiina skabaan. Nyt kun pääsiäinen on käsillä ja ensi viikolla pitäisi aloittaa, niin pikkuhiljaa alkaa kaduttaa. Minusta ei taida olla tähän. Liikuntaan pitäisi saada kunnon suoritteet viisi kertaa viikossa ja ruokavaliosta pitäisi karsia pois herkut ja iso osa hiilihydraateista muutenkin. Eikä ruokamäärätkään ole kovin valtavia. Siinä sitä on haastetta kerrakseen!

Pieni toive onnistumisesta on, sillä tuohon ajanjaksoon osuu vain neljä matkapäivää. Ja jos saisin pääsiäisenä levättyä ja nukuttua pois tätä väsymystä, niin saattaisi jollain tasolla onnistuakin. Mutta tällaiselle perfektionistille kaikki muu kuin täydellisyys on epäonnistumista. Välimuotoja ei tunneta. Nyt vaan keräämään tsemppiä haasteeseen!

Kutsu kauneuteen vol 2

Taas on kauneusviikot pyörineet ja paikallinen Sokos järjesti perinteisen Kutsu kauneuteen -tapahtuman. Tällä kertaa oli tarjolla kaksi vaihtoehtoista tapahtumaan. Toinen oli Sensain ja toinen Lancomen. Valitsin tällä kertaa Lancomen, sillä syksyllä kävin tuolla Sensain illassa.

Nämä Kutsu kauneuteen -tapahtumat ovat kiva tapa saada tietoa uusista tuotteista ja sieltä saa yleensä myös hyviä vinkkejä meikkaamiseen ylipäätään. Tykkään myös siitä, että joukko samasta aiheesta kiinnostuneita naisia kokoontuu yhteen, tarjolla on pientä purtavaa ja puhetta kauneudesta. Sellainen helppo osallistua ja kivan rentouttava tapahtuma, joka ei kuitenkaan sido mihinkään. Sopii ilmeisen hyvin nykyihmiselle. Ainakin sellainen vaikutelma minulle tuli kun katselin runsasta osallistujien määrää.

Itse tilaisuudelta odotin paljon, sillä olen todella pitänyt muutamista Lancomen tuotteista. Etenkin heidän meikkivoiteensa Air de Teint on ollut yksi suosikeistani ja Hypnose ripsiväri on ehdoton luottoripsari Oriflamen ripsarin kanssa. Mutta, mutta... täytyy sanoa, että ilta oli pettymys.

Esittelijä pyysi lavalle vapaaehtoisen meikattavan, mutta sitten kuului "en nyt laita kulmia kun mulla ei ole kulmavärejä mukana", "ei nyt laiteta ripsiväriä kun ei ole taivuttimia mukana" jne. Heidän uuden "huulikiillon" esittelyyn käytettiin paljon aikaa (minusta se oli heidän sama vanha huulikiilto, mutta uudessa pakkauksessa) ja energiaa ja yhteen meikkikynään. Ja koko homma oli ohi puolessa tunnissa. Ja VIP-lahjasta oli VIP unohtunut.

Pukeutumisongelmia - taas kerran

On se vaan uskomatonta miten ihmisellä kaapit pursuilee vaatteita eikä kuitenkaan ole mitään päälle laitettavaa! Jotenkin sitä selviää vielä "normi" päivistä, mutta heti kun tulee jotain vähän erilaista niin johan on ongelmia. ja ihan kaikkiin erikoistilanteisiin ei voi tai halua hankkia vaatteita erikseen.

Tällä kertaa ongelmaa tuottaa hautajaisvaatteet. Jos kyseessä olisi joku vähän etäämpi henkilö, löytäisin helposti sopivaa tummaa päälle, mutta tällä kertaa saatamme anoppia viimeiselle matkalle. Ja lisäksi olen ilmeisesti myös yksi kantajista. Eli siitä vähän tulee vähän lisävaatimuksia myös pukeutumiseen.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että eräs tumma mekko, jossa edessä on vaaleaa kuviota mustien saappaiden kanssa sopii hyvin. Mutta siinä tuli sitten ongelmaksi takki. Jos olisi talvi ja pakkasta minulta löytyisi sopiva pidempi tumma takki. Nyt kuitenkin on jo niin kevät, ettei sellainen karvatakki tule kysymykseen. Keväisempi tumma takki taas on lyhempää mallia, joten sen istuvuus mekon kanssa mietityttää.Eli sen takin kanssa voisi toimia housuasu paremmin.

Housuasu edellyttäisi sopivat housut ja yläosan sekä settiin sopivat kengät. Arvaa, onko mulla sellaista! On kyllä mustat housut, pari erilaista mustaa yläosaa ja mustat kengät. Ne vain ole hankintoja joita tehdessä on ollut mielessä hautajaiset. Parit juhlavat housut ja musta paita blingin blingillä löytyy.

Olen aina välillä suunnitellut hankkivani mustan perusjakkupuvun. Taas mietin, miksi en ole sitä hankkinut??? Tässä(kin) tilanteessa se toimisi pelastajana. Pitänee laittaa hankintalistalle, tosin näihin hautajaisiin siitä hankinnasta ei ole pelastajaksi. Pakko keksiä jotain muuta. Jospa kävisi vielä kerran tutkimassa kaapit, jos vaikka löytyisi jotain mitä en edes itse muista omistavani :)

Housuongelmia - mistä istuvat housut isolle omenalle?

Minulla on ollut oikeastaan koko aikuisiän aina joku takuuvarma luottomerkki jonka housut istuu mulle hyvin. Viime vuosina olen luottanut NP:n tiettyihin malleihin. Niitä on ollut helppo ostaa kunhan on kokonumeron katsonut, ei ole tarvinnut edes sovitella.

Mutta jokin aika sitten NP meni muuttamaan mallistoaan ja nämä "Fit for all" ei kyllä istu mulle. Olen pienessä tai oikeastaan aika isossa pulassa nykyään. Epätoivoisena ostin jopa jo yhden hameen, mutta kappas vaan, hameet ei ole nyt muodissa ja niitä ei kaupoissa juurikaan näy. Että sekin vielä!

Olen käynyt hikoilemassa useamman kerran sovituskopissa yrittäessäni löytää istuvat housut, mutta osasta huomaa jo kopissa etteivät ole mun vartalolle sopivat ja jotain olen ostanut ja huomannut päivän käytön jälkeen saman asian. Tästä alkaa tulla kallis ja aikaa vievä harrastus, housujen hankkinnasta siis.

Olen vartaloltani omena, iso omena jolla on pitkät ja kohtuullisen ohuet jalat. Minulle ei siis sovi ne perinteiset persiistä ja reisistä leveät ja lyhyellä lahkeella. Etenkin (todella) isot tahtoo olla tuota mallia, varsinkin jos ovat D-mitoitusta.

Jos joku tietää merkin tai mallin jotka istuvat tällaiselle, vinkatkaa pliis! Voi olla farkut tai siistit perushousut, kaikesta on pula. Vanhat alkaa olla niin loppuun kulutetut ettei niissä kehtaa astua ovesta ulos.

Yumi lashes kokemuksia

Olen pitkään ihaillut naisten ripsipidennyksiä ja miettinyt uskaltaisinko/haluaisinko kokeilla niitä. Syksyllä käydessäni tutussa hoitolassa kynsihuollossa asia tuli jotenkin puheeksi ja siellä suositeltiin kokeilemaan Yumi Lashesh -ripsitaivutusta. Siinä ei käytetä liimoja ja koko juttu tehdään omilla ripsillä.

Helmikuun alkupuolella vihdoin menin sitten Kauneushoitolaan teettämään ripsitaivutukset. Hieman jännitti, sillä usein pelkkä ripsien kestovärjäys on saanut silmäni vuotamaan ja kirvelemään. Hoitohuoneessa oli miellyttävä tunnelma ja siihen hoitopöydälle olisi voinut vaikka torkahtaa. Itse ripsien taivutus oli miellyttävä kokemus eikä silmäni reagoineet missään vaiheessa vuotamalla tai kirvelyä ei tuntunut edes kestoväriä laitettaessa.

Entäpä lopputulos; aika uskomaton! Olen kyllä tiedostanut, että täysin värittömät ripseni omaavat kuitenkin jonkin verran pituutta, mutta silti lopputulos näytti todella hyvälle. Myös monet ystäväni joille esittelin uusia ripsiäni luulivat, että mukana oli pidennysripsiä tai jotain muuta. Sain vakuutella, että kyseessä on pelkästään minun omat ripseni.

Nyt parin viikon käyttökokemuksen perusteella olen jokseenkin tyytyväinen edelleenkin. Taivutus on pysynyt mutta värjäys alkaa haalistua eli se pitäisi uusia, jos haluaisi olla ilman ripsiväriä. Mutta koska minä meikkaan silmät joka tapauksessa arkipäivisin, niin se ripsivärin laitto ei ole ongelma. Ja onhan se helpompi laittaa ripsari valmiiksi taivutettuihin ripsiin.

Tässä vaiheessa olen vielä sitä mieltä, että käyn uusimassa käsittelyn kesäksi. Tämä on siinäkin mielessä kiva käsittely, ettei vaadi jatkuvaa huoltamista vaan "poistuu" ripsistä luonnollisesti ripsien kasvamisen ja uusiutumisen mukana. Suosittelen kokeilemaan jos haluaa ripsiinsä lisää näyttävyyttä ilman liimauksia/liiman käyttöä ja toistuvia ripsihuoltoja.

Noloo... pohjalla ollaan

Miten tämän nyt sanoisi... huomasin oman rajallisuuteni. Taas kerran. En olekaan se yli-ihminen mitä aina välillä luulen. Siitä johtuu myös tauko näissä postauksissa. Kun veto loppuu niin se loppuu. Ja sitten sen jälkeen kun olisi taas aikaa ja ehkä intoakin, niin ei kehtaa. Tiedättehän, se sama juttu miksi ei oikein kehtaa mennä takaisin ryhmäliikuntaan kahden kuukauden tauon jälkeen kun koko ajan käyneet on edenneet koko ajan.

Mutta täältä sitä taas kömmitään näppiksen ääreen. Toivottavasti pystyn ja jaksan olla jatkossa itselle armollisempi. Kun tulee tiukkaa ajan kanssa ja en pääse omiin tavoitteisiin, niin yritän muistaa mikä on tärkeää.

Postaustauon aikana olen joutunut tekemään töitä ihan h...tokseen ja sen myötä sitten on jäänyt itsestä huolehtiminen sivuun. Minulle on hyvin vaikeaa aina syksyisin kun pimeys valtaa maan, eikä viime syksy millään lailla ollut helppo tuon pimeyden määrän kanssa! Silloin hiilarit huutelee ja hyppii suuhun melkein väkisin. Huolehdi siinä sitten järkevästä syömisestä. Kun siihen vielä lisää syksyllä tapahtuneen onnettomuuden, jossa käsi loukkaantui, niin se sitten liikunnasta. Eli perinteiset; ei mitään välii :D.

Paino on lähtenyt kivasti nousuun ja kunto puolestaan laskuun. Ja sen myötä kiinnostus omaan ulkonäköön on romahtanut. Mutta kuten aina ennenkin pohjalta ei ole kuin yksi suunta; ylöspäin.

Töitä on edelleen enemmän kuin tarpeeksi tälle keväälle, vieläkään en ole saanut syömisiä kohdilleen ja liikuntakin on jäänyt vähälle. Mutta nyt käsi alkaa olla siinä kunnossa, että sen kanssa pystyy taas liikkumaan ja harrastamaan. Ja haluan uskoa, että kun saan kiinni tuosta liikunnasta, sen myötä alkaa muutkin palaset loksahdella kohdilleen. Tästä kaikesta aion taas kirjoittaa myös tänne!