Miten tämän nyt sanoisi... huomasin oman rajallisuuteni. Taas kerran. En olekaan se yli-ihminen mitä aina välillä luulen. Siitä johtuu myös tauko näissä postauksissa. Kun veto loppuu niin se loppuu. Ja sitten sen jälkeen kun olisi taas aikaa ja ehkä intoakin, niin ei kehtaa. Tiedättehän, se sama juttu miksi ei oikein kehtaa mennä takaisin ryhmäliikuntaan kahden kuukauden tauon jälkeen kun koko ajan käyneet on edenneet koko ajan.
Mutta täältä sitä taas kömmitään näppiksen ääreen. Toivottavasti pystyn ja jaksan olla jatkossa itselle armollisempi. Kun tulee tiukkaa ajan kanssa ja en pääse omiin tavoitteisiin, niin yritän muistaa mikä on tärkeää.
Postaustauon aikana olen joutunut tekemään töitä ihan h...tokseen ja sen myötä sitten on jäänyt itsestä huolehtiminen sivuun. Minulle on hyvin vaikeaa aina syksyisin kun pimeys valtaa maan, eikä viime syksy millään lailla ollut helppo tuon pimeyden määrän kanssa! Silloin hiilarit huutelee ja hyppii suuhun melkein väkisin. Huolehdi siinä sitten järkevästä syömisestä. Kun siihen vielä lisää syksyllä tapahtuneen onnettomuuden, jossa käsi loukkaantui, niin se sitten liikunnasta. Eli perinteiset; ei mitään välii :D.
Paino on lähtenyt kivasti nousuun ja kunto puolestaan laskuun. Ja sen myötä kiinnostus omaan ulkonäköön on romahtanut. Mutta kuten aina ennenkin pohjalta ei ole kuin yksi suunta; ylöspäin.
Töitä on edelleen enemmän kuin tarpeeksi tälle keväälle, vieläkään en ole saanut syömisiä kohdilleen ja liikuntakin on jäänyt vähälle. Mutta nyt käsi alkaa olla siinä kunnossa, että sen kanssa pystyy taas liikkumaan ja harrastamaan. Ja haluan uskoa, että kun saan kiinni tuosta liikunnasta, sen myötä alkaa muutkin palaset loksahdella kohdilleen. Tästä kaikesta aion taas kirjoittaa myös tänne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti