keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Personal trainerin haaste

Minulla on ollut reilut pari vuotta mahdollisuus saada pt:lta kunto-ohjelma ja muutakin treenaukseen liittyvää ohjausta. Pakko myöntää, minulla on myös pt:n laatima ruokavalio. Näistä tuo kuntopuoli on paremmin hoidettu. Ja sekin on todella huonosti hoidettu tämän vuoden puolella, vaikka viime syksynä loukkaantunut käsi sallii nyt täysipäisen treenauksen.

Olen väsynyt. Alkuvuosi on ollut todella stressaavaa ja kiireistä. Töissä on kiirettä ja töitä on vähän liikaa. Matkapäiviä on ollut useina viikkoina useita ja se on saanut ruokavalion ihan sekaisin. Eikä "kotipäivinäkään" ole ollut helppoa noudattaa mitään järkevää ruokavaliota. Minulla on väsyneenä hillitön makean himo. Ja kun annan sille "periksi", määrät on melko holtittomia. Tuossa juuri meni n. 200 g täytelakua kevyesti nassuun. Siitä seuraa sitten morkkis ja äklöolo. Eli seuraavaksi ainakin maistuu suolainen... jotenkin tämä pitäisi saada poikki.

Olen voivotellut tilannettani pt:lle joka heitti kovan haasteen; pääsiäisestä vappuun tiukkaa treeniä ja ruokavaliota. Helposti innostuvana olin heti valmiina skabaan. Nyt kun pääsiäinen on käsillä ja ensi viikolla pitäisi aloittaa, niin pikkuhiljaa alkaa kaduttaa. Minusta ei taida olla tähän. Liikuntaan pitäisi saada kunnon suoritteet viisi kertaa viikossa ja ruokavaliosta pitäisi karsia pois herkut ja iso osa hiilihydraateista muutenkin. Eikä ruokamäärätkään ole kovin valtavia. Siinä sitä on haastetta kerrakseen!

Pieni toive onnistumisesta on, sillä tuohon ajanjaksoon osuu vain neljä matkapäivää. Ja jos saisin pääsiäisenä levättyä ja nukuttua pois tätä väsymystä, niin saattaisi jollain tasolla onnistuakin. Mutta tällaiselle perfektionistille kaikki muu kuin täydellisyys on epäonnistumista. Välimuotoja ei tunneta. Nyt vaan keräämään tsemppiä haasteeseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti