lauantai 12. maaliskuuta 2016

Pukeutumisongelmia - taas kerran

On se vaan uskomatonta miten ihmisellä kaapit pursuilee vaatteita eikä kuitenkaan ole mitään päälle laitettavaa! Jotenkin sitä selviää vielä "normi" päivistä, mutta heti kun tulee jotain vähän erilaista niin johan on ongelmia. ja ihan kaikkiin erikoistilanteisiin ei voi tai halua hankkia vaatteita erikseen.

Tällä kertaa ongelmaa tuottaa hautajaisvaatteet. Jos kyseessä olisi joku vähän etäämpi henkilö, löytäisin helposti sopivaa tummaa päälle, mutta tällä kertaa saatamme anoppia viimeiselle matkalle. Ja lisäksi olen ilmeisesti myös yksi kantajista. Eli siitä vähän tulee vähän lisävaatimuksia myös pukeutumiseen.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että eräs tumma mekko, jossa edessä on vaaleaa kuviota mustien saappaiden kanssa sopii hyvin. Mutta siinä tuli sitten ongelmaksi takki. Jos olisi talvi ja pakkasta minulta löytyisi sopiva pidempi tumma takki. Nyt kuitenkin on jo niin kevät, ettei sellainen karvatakki tule kysymykseen. Keväisempi tumma takki taas on lyhempää mallia, joten sen istuvuus mekon kanssa mietityttää.Eli sen takin kanssa voisi toimia housuasu paremmin.

Housuasu edellyttäisi sopivat housut ja yläosan sekä settiin sopivat kengät. Arvaa, onko mulla sellaista! On kyllä mustat housut, pari erilaista mustaa yläosaa ja mustat kengät. Ne vain ole hankintoja joita tehdessä on ollut mielessä hautajaiset. Parit juhlavat housut ja musta paita blingin blingillä löytyy.


Olen aina välillä suunnitellut hankkivani mustan perusjakkupuvun. Taas mietin, miksi en ole sitä hankkinut??? Tässä(kin) tilanteessa se toimisi pelastajana. Pitänee laittaa hankintalistalle, tosin näihin hautajaisiin siitä hankinnasta ei ole pelastajaksi. Pakko keksiä jotain muuta. Jospa kävisi vielä kerran tutkimassa kaapit, jos vaikka löytyisi jotain mitä en edes itse muista omistavani :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti