Huijaamalla hoikaksi??

Kuinkahan monta kertaa olen aloittanut sen "viimeisen" elämäntaparemontin? Ei jaksa edes yrittää laskea. Tässä viimeissä yrityksessä lupasin itselleni, että nyt en huijaa itseäni. Todella usein aiemmin sain itseni kiinni jokin herkku suussa ja itselleni selittämässä "vain tämän kerran" tai "olen ansainnut tämän" tai " voin syödä tämän koska kävin salilla/jumpassa/lenkillä what ever". Ja siitä sen kertaisen elämäntaparemontin loppuminen aina alkoi.

Tällä kertaa alun innostuksessa paino putosi ihan kivasti (ei tosin ihan niin paljoa kuin olin suunnitellut) ja ajattelin, että näin tämä juttu viedään maaliin, helppoa kuin mikä! Liikunta maistui ja tulokset näkyivät ja tuntuivat kun salilla sai lisäillä painoja kivasti. Pikkuisen taka-alalla kyllä ärsytti, kun en saanut ihan tavoitteen mukaisia pudotustuloksia, mutta niitä selitin itselleni että rasva siellä muuttuu lihakseksi.

Kesäksi asetettiin PT:n kanssa tavoitteeksi, että paino ei nouse ja liikunta jatkuu läpi kesän. No, tämähän ei riittänyt minulle, vaan koska keväältä oli jäänyt saavuttamattomia tavoitteita päätin hiljaa mielessäni, että kesällä lähtee puuttuvat kilot pois. Jaksoin ihan hienosti liikkua, vaikkakin kaikki ikävät treenit jäi aika vähille. Syömisiin kiinnitin huomiota lähinnä määrän, en niinkään laadun suhteen. Ja uskoin koko kesän, että hienosti menee!

Kunnes tuli paluu lomalta ja mittaukset, joissa selkeästi paljastui ettei ollut mennyt ihan niin hienosti. Paino oli yhteisen tavoitteen mukainen +/- 0, mutta lihaksia oli kadonnut ja rasvaa tullut tilalle huonojen valintojen seurauksena. Ja mikä pettymys itselle, kun mun hienot salatavoitteet ei toteutuneet! Ulospäin olin, että "hieno juttu, tavoitteet saavutettu ja tästä on hyvä jatkaa ja plaa plaa..." ja alussa uskoin siihen itsekin.

Syksyn edetessä tuloksia ei ole tullut ja uutta intohimoa tekemiseen ei ole löytynyt. Syitä olen löytänyt työkiireistä, runsaista seminaareista ja kokouksista joissa joutuu syömään erilaisia herkkuja, kropan väsymisestä, loukkaantumisen aiheuttamasta liikunnan rajoittumisesta, omasta uupumuksesta ja jos vaikka mistä. "En todellakaan aio raahata omia eväitä kahden päivän hotelliseminaariin" - ajattelu on ollut johtotähtenä tämän syksyn aikana. Aina olen ajatellut, että ensi viikolla pystyn palaamaan ruotuun kunhan on tämä ja tuo juttu selätetty.

Tänään tajusin, että eihän tässä ole kyse mistään muusta kuin itseni huijaamisesta!

 Keväällä tein jo asioita osin himmaamalla ja sen takia en ihan päässyt tavoitteisiin. Kesällä yritin "salaa" paikata tulosta ja kun en siinä onnistunut, petyin oikeasti aika tavalla. Sitten tuli se kuuluisa "eihän tästä mitään tule" ja "antaa mennä loputkin" -fiilikset, joita yritin peittää kaikenlaisilla selityksillä, joista ainoa todellinen oli tuo loukkaantuminen joka on rajoittanut (mutta huom! ei kokonaan estänyt!) liikuntaa, mutta syömiset on omaa mokaa.

Edellisessä postauksessa totesin olevani hunningolla niin syömisten kuin shoppailujenkin kanssa. No, syömisille on selitystä tuossa edellä. Keittiöpsykologi -minäni uskoo, että jotenkin tuo "ostosmaniakin" liittyy tähän "epäonnistumiseen" sillä se on tällä kertaa hyvin poikkeuksellista minulle. Tarkoitan määrää ja kestoa.

Tästä keittiöpsykologi jatkaa analysointia. Kiva, jos jaksoit lukea tänne asti tätä vuodatusta!