sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Aktiivisuusranneke - motivaattori vai stressaaja?

Minussa asuu sisällä pieni epäkurantti insinööri. En osaa koota suklaamunasta tulevaa härpäkettä, mutta tykkään mittailla ja säätää. Siitä seuraa myös sitä, että suhtaudun moniin asioihin todellisella vakavuudella. Niin kuin esimerkiksi liikuntaan tai koko "elämäntaparemonttiini" (itse asiassa inhoan tuota sanaa, koska ei kyse mistään remontista, vaan uudesta, erilaisesta tavasta elää). Ja jotta voi vakavasti "suorittaa", pitää todentaa. Ja siihen pitää olla mittareita!

Minulla on ollut käytössä aktiivisuusranneke viime joulukuusta lähtien. Mittari ei ole ranteesta juurikaan poistunut sen jälkeen kun sen siihen laitoin. Aluksi pomppasin ylös ja olin aktiivinen heti kun alkoi punaista näkyä merkkinä passiivisuudesta. Sittemmin se into on laantunut, mutta tilalle on tullut tavoitteiden saavuttaminen ja tavoiteonnistumisien pituuden kasvattaminen.

Kesälomalla, kun oli aikaa enemmän myös liikuntaan, homma meinasi mennä ihan överiksi. Laite kasvattaa tavoitetta tasaisesti sen mukaan kun niitä saavuttaa. Mitä enemmän rehkii, sitä enemmän pitäisi rehkiä... periaatteessa hyvä juttu, mutta mun kaltaiselle tosikolle voi käydä stressaavaksi. Ja kun aina ei jaksa tai viitsi liikkua samalla tavalla (kävellä/hölkätä), niin tällainen perusmittari on niin uuno, että se ilmoittaa vaikkapa tunnin salitreenin päätteeksi "nyt olet ollut liian passiivinen, liiku nainen"! Kysyy välillä huumorintajua. Jos hankkisin laitteeseen myös sykevyön, niin silloin se palvelisi laajemmin myös muissa liikunnoissa. Mutta koska omistan myös sykemittarin erikseen, niin en ole tähän hankkinut erillistä lähetintä.

Pari-kolme viikkoa sitten ranneke sanoi sopimuksen irti kesken leikin. Ensijärkytyksestäni toivuttuani laite pyöri viikon verran pöydällä ja mietin vienko korjattavaksi vai en. Lopulta vein, lähinnä koska minua ärsytti, ettei se kestänyt edes vuotta normaalissa käytössä. Huollossa ranneke viipyi parisen viikkoa ja perjantaina kävin hakemassa sen (tai itse asiassa sain uuden tilalle) kotiin. Tänään laitoin sen ranteeseen ja miten kävi? Olen taas päivään tuijotellut lukemia ja miettinyt mitä voisi tehdä lisää että saisi tavoiteaskeleet täyteen. Olin jo vieroittunuut koko vehkeen tuijottelusta!

Tälle illalle puuttuu vielä 960 askelta. Täytyy varmaan kävellä ympyrää olohuoneessa. Toinen hyvä vaihtoehto olisi sohvan ja jääkaapin väli, mutta taidan jättää sen vaihtoehdon nyt väliin.

Liikunnallista viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Kumpaas teit, pyöritkö ympyrää olkkarissa vai kävelitkö jääkaapin ja sohvan väliä? :) Nuo aktiivisuusrannekkeet ovat koukuttaneet minutkin, hommasin sellaisen tuossa keväällä ja rakas riesa&motivaattori siitä on tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän meni sohva-jääkaappi linjalle, valitettavasti :)

      Poista