Kuulun niihin ihmisiin joita kiinnostavat monet asiat ja kiinnostuksen kohteet myös vaihtuvat aika ajoin. Olen helposti innostuva, mutta jotta kiinnostus pysyy yllä, täytyy asian olla sellainen, että tunnen saavani siitä jotakin. Ja välillä jotkut asiat jäävät vähän sivuun, pumpsahtaakseen taas framille onkin ajan kuluttua. Myös käytettävissä oleva aika vaikuttaa. Kaikkeen ei aika riitä vaikka kuinka haluaisi.
Muutamia vuosia sitten "löysin" vuosien tauon jälkeen käsityöt. Ne veivät vapaa-ajan kokonaan ja niiden myötä löysin blogit. Se ohjeiden ja insipiraation tulva mikä niistä irtosi!
 |
Perinteisestä neulomisesta kaikki lähti... perusvillasukat on helppo "neulo missä vaan" -käsityö kun ei vaadi niin tiivistä ohjeen seurantaa |
 |
Kaikenlaista piti kokeilla, Kaikki ei ihan aina onnistunut... korujen teko kiinnostaa, mutta toistaiseksi tulos ei ole ollut kehuttava (=päällä pidettävä) |
 |
Joissain yllätin jopa itseni... |
Käsitöiden jälkeen tuli koiranäyttelyt. Ja niitä varten pitää treenata sekä koiraa että esittäjää. Joten näyttelyiden välissä kierretään kaikki sopivat lähistöllä pidettävät match showt. Lisäksi koiran "kauneus" pitää hoitaa ja turkinhoitkin vie aikaa ja vaatii ennen kaikkea taitoa. Eli oppia trimmaamiseen on pitänyt hakea eri paikoista ja tässäkin loppujen lopuksi pätee vanha sanonta "tekemällä oppii".
 |
Joskus koiratapahtumia on näinkin upeissa maisemissa. Kotka Katatiinapuisto. |
 |
Näyttelyssä yritetään saada esiin koiran ja esittäjän osaaminen. Tämä kuva on kesältä 2014 ja itse näen tästä kuinka paljon treeni ja elämäntapojen muutos on parantanut omaa habitustani. |
 |
Trimmausta harjoitellaan (näyttää ihan kuin mun toinen käsi kuristaisi koiran..., kauheeta!) |
Koiranäyttelyiden kautta heräsi kiinnostus valokuvaamiseen ja sen haltuunotto on seuraava tavoite. Kuvien ottamista ja käsittelyä olen hieman jo harjoitellut (tämän postauksen kuvat on käsittelemättömiä, anteeksi huono laatu) , mutta tavoitteenani on päästä siinäkin johonkin lisää oppia saamaan. Nyt olen jonossa kansalaisopiston valokuvauskursille kolmantena, pitäkää peukkuja, että pääsen mukaan!
Liikuntaharrastuksesta ajattelin tehdä ihan oman postauksen, mutta siihen, tai oikeammin sen tuloksiin liittyy nykyinen innostus "naisen elämään". Vaatteet ja oma ulkonäkö on alkaneet kiinnostaa taas ihan eri tavalla. Olen aina ollut hyvin kiinnostunut vaatteista, pukeutumisesta, meikeistä ja muusta naisen elämään liittyvistä kauniista asioista. Nyt olen yhdistämässä näitä kaikkia tähän bloggaamiseen. Lopputulos saattaa olla (tai on) vähän sillisalaattimaista, mutta kun mikään asia yksinään ei ole niin keskiössä omassa elämässäni, että voisin bloggailla vain siitä, niin ainakin toistaiseksi jatkan tällä sekalaisella linjalla. Mutta niinhän se elämäkin usein menee, että siihen mahtuu kaikenlaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti