Kroppa ei tiedä mitä pää ajattelee

Kuten varmaan kaikille on selvää, niin aika syvissä vesissä tässä on menty tänä keväänä. Olen tiedostanut jo aiemmin, että olen yksin yrittänyt "koko ikäni" ja sillä tavalla ei ole tulosta tullut. Eli jotain täytyy muuttaa. Vitsit, tässähän kuulostaa ihan urheilijalle ;)

Käytössäni on ollut pt ja hänen kannustamaan olen löytänyt itsestäni taas jonkun tason liikkujan vuosien jälkeen. Ilman häntä ja hänen tukeaan en olisi varmaan koskaan uskaltautunut kuntosalille. Nyt jopa tykkään siitä ja viis veisaan mitä joku muu ajattelee, kun ähellän siellä painojen kanssa tai yritän saada itseni ylös lattialta jonkun lankutusyrityksen jälkeen. Käyn työnantajan tarjoamalla salilla jossa keski-ikä on max 25 v. eli minä olen siellä mummosarjalaisena :D

Mutta siis jotain piti muuttaa. Kävin kaksi kertaa Keskussairaalan fysioterapeutin luona. Ekalla kerralla mittailtiin ja hän kyseli taustoistani ja ajatuksistani sekä tavoitteista. Sen käynnin jälkeen sain kotitehtäväksi tehdä itselleni "unelmaliikuntaviikon". Mutta omalle liikkumiselle ei asetettu konkreettisia tavoitteita muuta kuin että yrittäisin liikkua. Piti siis tehdä lukujärjestys siitä mitä ja milloin liikkuisin jos kaikki menisi niin kuin siellä kuuluisassa Strömsössä.

Kolmen viikon jälkeen ekasta tapaamisesta meillä oli uudelleen treffit ja kävimme läpi minun kotiläksyn sekä puhuimme lisää siitä miksi liikun tai en liiku.

Fyssari oli todella nuori nainen ja ensimmäinen ajatukseni oli, että tuo se ei ainakaan ymmärrä ylipainoisen keski-ikäisen liikuntaongelmia. Mutta toisin kävi. Etenkin toisella kerralla kun puhuimme syistä, arvoista ja tekemisen esteistä hän hämmästytti minut osaamisellaan ja ammattimaisella otteellaan. Olin laittanut itselleni kolme liikunta kertaa viikkoon ja lajeiksi kuntosalin, vesijumpan (jota toissa talvena harrastin) ja kävelyn. Kävimme läpi lajit, ajankohdat joihin oli ne laittanut, mahdolliset esteet miksi liikuntahetket ei toteutuisi jne. Esimerkiksi kävelystä kerroin asuvani ihan pururadan vieressä ja että voisin vaikka siellä "treenata". Hän oli realisti ja totesi, että se kaupungin haasteellisin maasto ja minun ei kannata lähteä aluksi sinne vaan hän ehdotti kotini läheltä parempia (helpompia) lenkkimaastoja. Wau!

Sitten hän puhui pään aiheuttamista esteistä liikunnalle. Kukaan ei ole aiemmin puhunut niin fiksuja ja sain todella paljon uutta ajateltavaa liikunnasta ja omasta liikkumisestani. Lopputuloksena oli, että hän asetti minulle liikuntatavoitteen. Ette usko mikä se oli??? Lähteminen!! Ei mitään x kertaa viikossa sitä ja tuota tai vähintään xx minuuttia jne. Tavoitteeni on lähteminen. Riittää vaikka 10 minuutin lenkki. Tai jos lähtiessäni ajattelen kiertäväni jonkuin tietyn lenkin, niin voin kääntyä kotiin jo vaikka puolessa välissä. Pää asettaa tavoitteet mutta kroppa on ei niitä tiedä. Kroppa on tyytyväinen jokaiseen lenkkiin ja liikuntaan jonka teen.

Minulle tämä on älyttömän vapauttavaa. Hyvin suorituskeskeisenä ja tavoitehakuisena ihmisenä lenkille lähtiessä tavoite on jossain "kympin lenkin heitän" -tasolla ja sitten kun siitä toteutuu puolet, niin olen äärettömän pettynyt itseeni, kun en taas(kaan) pystynyt siihen mitä piti. Nyt riittää että lähden :)

Yhdeksi apukeinoksi lähtemiseen sain muuten mielikuvaharjoittelun. Siitä ja tuloksista toisella kertaa!

Tunteista se johtuu

Joskus ei tiedä itkeäkö vai nauraa kun törmää näihin uutisiin painonhallinnasta. Viime viikolla Hesari uutisoi tutkimuksesta, jossa on tutkittu stressin vaikutusta syömiseen ylipainoisilla tai lihavilla. No, ehkä pitää olla tyytyväinen, että nyt asia on oikein tutkimuksella todettu. Olisin osannut kertoa tämän (niin kuin varmaan moni muukin ylipainoinen) ilman tutkimustakin. Käsittääkseni alkoholiongelmaisilla juominen lisääntyy stressitilanteessa ja alkoholilla pyritään laukaisemaan stressiä.

Monessa laihdutusohjeessa on myös sanottu, että ei kannata ryhtyä laihduttamaan jos elämässsä on paljon muuta stressaavaa. E muuten kannata lopettaa tupakointiakaan. No, tämäkin on tullut taas(kin) todistettua. Silloin ei auta hyvätkään neuvot ja tietoinen syöminen. Silloin kun on p**ka olo, niin ruoka lohduttaa ja auttaa. Tai ainakin melkein...

Joo, ihan oikein arvasit. Ei ole mennyt niin kuin suunnittelin. On ollut ihan liikaa kaikenlaista ei toivottua. Työssä edelleen hektistä, mutta tietyllä tapaa sen kanssa alan oppia jo elämään. Isompi ongelma on ollut parisuhdeongelmissa. Tunteet on menneet varsinaista vuoristorataa. Kun oikein hatuttaa ja on paha olo, niin ihan olen tietoisesti hakenut jäätelöä ja yrittänyt sillä parantaa mielialaa ja fiiliksiä. Vaikka olen tasan tarkkaan tiennyt paljonko siinä on kaloreita tai miten on sinä päivänä syöty (ei voi olla nälkä) tai mikä olisi kohtuullinen annos. Ei mitään vaikutusta. Ääntä kohden vaan, koko annos! Ja vähän lisää jos jäi.

Olen todistanut jälleen kerran sen asian, mihin suomalaisessa painonhallinnan ohjauksessa ei kiinnitetä riittävästi huomiota eli nupin hoitoon. Totta kai ruokaremonttia pitää tehdä pahimmista övereistä, mutta suurin juttu olisi hoitaa niitä tunteita jotka saa vetämään överit. Alkoholipuolella tämä on jo ilmeisesti huomioitu paremmin. Milloin se saadaan painonhallintaan?