Kävin lauantaina pitkän ostoslistan kanssa pyörimässä kaupungilla. Yllättävän halpa aamupäivä siitä muodostui, vaikka muutamia heräteostojakin lähti mukaan. Noista heräteostoista myöhemmin, kun eivät kuulu treenivaatteisiin.
Aluksi menin tarkastamaan paikallisen Prisman valikoiman lähinnä siksi, että ostoslistalla oli myös uusi uimapuku. Olen tykännyt kotimaisen Delfin uimapuvuista ja niissä löytyy helposti kokoja vähän isommallekin. Ja hinta on minusta ihan hyvä laatuun nähden. Meidän Prsimassa näitä ihanuuksia on myynnissä.
Kaikkineen Prisman valikoimat kesän jäljiltä oli pitkälle "auringonottajille" suunnatut. Ihan sellaista uintiin ja vesijumppaan soveltuvaa mallia ei ollut tarjolla, kuin olisin halunnut. Mutta huomiseen vesijumppaan oli pakko saada uusi vaatetus kun viime viikon jumpan jälkeen huomasin puvussani isot "silmäpakojen" tapaiset reiät :( Huomenna sen sitten tietää, toimiiko valitsemani puku vesijumpassa ja pitääkö se jättää odottamaan ensi kesän aurinkoa ja yrittää etsiä uusi puku jumppaan.
Sen jälkeen kurvasin treenivaateosastolle. Mitä, mitä ihmettä...
Hyllyt tyhjänä kuin entisessä maassa vanhan vallan aikaan! En ollut uskoa silmiäni. Miten tähän aikaan vuodesta, kun kaikki intopinkeenä aloittelee taas syksyn kuntokautta ja erilaiset jumpparyhmät ja muut alkavat, voidaan myydä "ei oota"??
Näystä järkyttyneenä päätin mennä luottourheilukauppaani hakemaan uusia vaatteita salille. Kassan kautta ulos ja auton nokka kohti uutta osoitetta. Mutta, mutta.... lähes sama näky oli myös siellä. Kysyin myyjältä ja hän vain tyynesti totesi ettei ole saatu uutuksia sisään.
Olen suuri kivijalkamyymälöiden kannattaja (tykkään hipelöidä tavaroita tehdessäni valintoja) ja en ole juurikaan tilaillut netistä mitään. Mutta tämähän suorastaan pakottaa ihmiset nettikauppoihin jos tavaraa ei ole sisällä oikeaan aikaan! Kävin tuolla luottourheilukaupassa heinäkuun lopussa ostamassa uuden sykemittarin entisen sanottua sopimuksen irti. Silloin vielä kysyin milloin treenivaatteet tulee ja varmistin, että myös pluskokoja on tulossa valikoimiin. "Elokuussa saamme" oli vastaus. Aika viime tippaan menee, huomenna viimeinen päivä tätä kuuta.
Harmittaa sekä omasta että kauppaiden puolesta. Saa nähdä jaksanko odottaa valikoimien täydentymistä vai tilaanko netistä....
Elämänhallintaa, painonhallintaa, kauneutta ja vaatteita. Keski-ikäisen naisen elämää yleisesti
sunnuntai 30. elokuuta 2015
tiistai 25. elokuuta 2015
Itsensä stailaamista
Miten hankalaa onkaan olla ilman kunnollista nettiyhteyttä. Jouduin jättämään perheen nettipalikan Miehen käyttöön maalle. Olen ollut koko ajan siinä käsityksessä, että olen aivan kokonaan kadoksissa. Kunnes jostakin tuli päähän ajatus kytkeä kännykkä kannettavaan. Mikä loistoidea, joskus se syttyy lamppu minullakin vaikka välillä erittäin hitaalla sytytyksellä.
Pääsen esittelemään yhden uuden löydön kaappien kätköistä. Kännykkäkuvan laatu ei ole paras mahdollinen etenkään kun ei ole kuvankäsittelyohjelmaa (vielä) käytössä.
Tuo jakku oli mun lemppari jo silloin ja pidin sitä tosi paljon kunnes kasvoin siitä ulos. Sen jälkeen olen etsinyt uutta vastaavaa, mutta ei ole löytynyt. Onneksi olen saanut kutistettua itseäni sen verran että voin tätä taas käyttää :)
Pääsen esittelemään yhden uuden löydön kaappien kätköistä. Kännykkäkuvan laatu ei ole paras mahdollinen etenkään kun ei ole kuvankäsittelyohjelmaa (vielä) käytössä.
Pitäisi löytää parempi paikka ottaa näitä kuvia kotona. Lähinnä tässä on haittana valon puute. Tässä yksi asia mitä pitää kehittää tässä syksyn mittaan. Syy, miksi haluan esitellä tämän asun on tuo jakku. Se on nimittäin kymmenen vuotta vanha! Hyvin marinoitunut "kutistuneiden" tavoitevaatteiden laatikossa ja nyt mahtuu päälle sillä tavalla, että kehtaa pitää.
Olen aina välillä katsellut Avalta muistaakseni tullutta ohjelmaa Trinny ja Susannah Skandinaviassa (tai jotain sinne päin). Siinähän nämä juontajat valitsevat kadulta ihmisiä ja sitten stailaavat heitä. Ohjelmassa minua usein hääiritsee kun he pukevat ihmisten päälle minusta liian pieniä vaatteita, kikkanoita, kuten meillä päin sanotaan. Tää mun jakku on nyt vähän kikkana :)
![]() |
Jakku Seppälä Toppi Naisten pukutehdas Caprit Kaijas |
keskiviikko 19. elokuuta 2015
Housut hukassa
Tuossa edellisessä postauksessa esittelin minulle sopivan loppukesän työasun. Housujen kavennuskin onnistui ihan OK ottaen huomioon minun ompelutaitoni :D Loman päättyessä toin kyseisen asun kaupunkiin ajatuksena laittaa se päälle töihin viime viikolla. Ilmat on nyt suosineet ja päätin jättää vielä pitkät housut ja pitkähihaiset kaappiin odottamaan viileämpiä kelejä.
Yllättäen tulikin työmatka Helsinkiin ja tämä asu olisi mainio sille retkelle. Muistan, että housut oli pesun jäljiltä joten niitä varmaan täytyy vähän silittää. Siispä kaapille ja housut esiin! Hommiin saman tien kun inspis iskee, sillä silittäminen ei kuulu minun suosikkeihin. Mutta, mutta... housuja ei löydy kaapista. Seuraavaksi ankaraa miettimistä missä muualla ne voisivat olla kuin tässä hengarikaapissa... kaikki todennäköiset paikat etsittyäni täytyy todeta, että housuja ei löydy. Mihin voi näinkin ison ihmisen isot housut noin vain kadota???
Meillä asuu Mies, jonka mielestä minulla on vaatteita vähintää riittävästi tai jopa sen yli. No, täytyy salaa tunnustaa, että varasto on melko hyvä ;) ja ainakin näin etsinnän kannalta voisi vähemmän täyteen tungetusta vaatekaapista löytää paremmin mitä etsii. Tai ainakin muistaisi mitä kaikkea voisi ylipäätään etsiä. Lähes joka kerran kun pengon vähän enemmän vaatekaappejani teen sieltä löytöjä joita en muistanut omistavani. Jotkut näistä löydöistä on vaan yksinkertaisesti unohtuneet kaappiin ilman että niissä olisi edes mitään varsinaista vikaa. Ja sitten on se joukko hutiostoksia...sitä joukkoa pitäisi oppia vähentämään.
Olisi tosi luksusta jos olisi sellainen erillinen pukeutumishuone tai edes vaatehuone. Sinne voisi laittaa aina viikonloppuna valmiiksi esille viikon asukokonaisuudet ja pari vaihtoehtoa säämuutosten varalle. Aamulla ei tarvitsisi muuta kuin ottaa valmiiksi ajateltu kokonaisuus ja voilá nopea pukeutuminen tehty!
Jotain tällaista olin varmaan ajatellut kun tilanpuutteen vaivatessa olin kaappiin vaatteita laittanut. Pari päivää isojen etsintöjen jälkeen tuli mieleen, että voisiko housut olla samassa hengarissa tuon tunikan kanssa... JA siellä se oli! Housut välipuulla siististi ja päälle laitettu tunika. Vaikka olin selannut hengarit läpi pariin kertaan, niin siellä ei ollut näkyvissä valkoisia housuja, koska tunikan helma peitti. Tavallisesti/yleensä en harrasta tällaista erilaisten vaatteiden laittamista samaan hengariin. Voin laittaa useammat housut päällekkäin tai paitoja, mutta en ylä- ja alaosia.
Ja tästä etsinnästä opin sen, ettei tapojaan kannata muuttaa!

torstai 13. elokuuta 2015
Paluu arkeen
Kuulun niihin töissäkäyviin joilla ei ole työn puolesta työvaatetta. Mutta työ kuitenkin on sellaista että siinä edustaa sekä itseään ja välillä myös työnantajaa. Eli aamulla pitäisi vilkaista peiliin ennen töihin lähtöä.
Kesäisenä päivänä tämä yhdistelmä olisi toimiva ja juuri sopiva töihin.
Tuo Cison tunika on aivan ihana niin väreiltään kuin materiaaliltaan. Sellainen kevyt ja ohut mutta kuitenkin riittävän peittävä ettei tunikan läpi näy tai sen alle ei tarvitse laittaa erikseen toppia tai vastaavaa. Tunika on tämän kesän alehankinta.
Muuten toimisi ihan hyvin, mutta nuo housut ei istu sitten lainkaan! Minulla on useita Naisten pukutehtaan housuja ja yleisesti tykkään niistä ja niiden istuvuudesta. Nämä on ostettu viime syksynä alesta ja laitoin ne vasta nyt ensimmäistä kertaa jalkaan. Voi järkytys mikä istuvuus lahkeissa! Vyötäröltä istuu juuri mainiosti, mutta nuo puntit ovat tuplasti liian suuret!!
Minulla on sopimus ompelukoneen kanssa, että me emme rassaa toisiamme. Mutta nyt oli pakko tehdä poikkeus ja kaivaa kone esiin kaapin kätköistä. Sitten vaan lahkeita kaventamaan, ihan kuin nuorena tyttönä :)

tiistai 11. elokuuta 2015
Liikuntasyksy käynnistyi vesijumpalla
Paluu lomalta töihin ja normaaliin päiväjärjestykseen sujui mainiosti. Onnistuin sunnuntaina saamaan itseni ajoissa nukkaumaan, tein kaikki tarvittavat valmistelut valmiiksi, vaatteet oli tsekattuna ja kello herättämässä. Ei tarvinnut aamulla muuta kuin toimia suunnitelman mukaan ja menoksi.
Oli todella kiva tavata työkavereita loman jälkeen ja kuulla muiden kesänvietosta. Samalla tuli päivitettyä työpaikan muutoksista; pois lähteneet ja tavata uudet kollegat. Minulla on siitä mainio tilanne, että mun työpaikalla on ihan mahtavia työkavereita. Jos työt sinällään aina välillä tökkii, niin työkaverit pelastaa päivän!
Keskusteluissa läpikävimme kunkin kesäliikunnat ja suunnittelimme syksyn liikuntakuvioita. Itse ajattelin jatkaa hyvin pitkälle entisellä setillä, ehkä jotain uutta voisi sinne lisäksi ottaa. Riippuu vähän siitä miten työkiireet antavat myöten ajankäytölle. Perheellekin pitää oma aika olla ja ihan itsellekin lepoa ja rentoutumista.
Eilen alkoi vesijumpat ja sinne suuntasin vakain tuumin. Ostin heti lisää käyntejä kortille, nyt on taas "pakko" käyttää ne pois :) Aika moni oli vielä eilen varmaan ulkoliikunnan parissa, niin vähän oli osallistujia jumppan. Mutta kerrankin oli hyvin tilaa jumpata!
Viime keväänä näissä samoissa jumpissa oli usein tunne jumpan jälkeen "nytkö se jo loppui? vasta pääsin vauhtiin". Eilen parinkymmennen minuutin jälkeen tuli katsottua kelloa, "kauanko vielä kestää"... kyllä oli vesijumppakunto huonontunut kesän aikana! Kyseessä on esittelyn mukaan sykettä nostattava jumppa ja täytyy sanoa, että eilen se todella oli sitä :) No, viikon päästä uudestaan ja siitä se lähtee kehittymään vesijumppakuntokin.
Tänään tulin sitten kävellen töihin. Mulla on hyvä 30 minuutin matka. Ei liian pitkä, mutta saan tunnin lenkin jos kävelen molempiin suuntiin.
Syksyn uusia tavoitteita on kulkea mahdollisimman usein lihasvoimin töihin; joko kävellen tai pyörällä. Nyt on pakko tulla kävellen niin kauan kunnes saan vietyä pyörän korjaamolle. Joku ääliö oli käynyt kesän aikana puhkaisemassa takarenkaan :( Pyörä on ollut taloyhtiön pyörävarastossa ja siellä näkyi olevan lappu, että renkaiden viiltelijä on liikkeellä. En kyllä ymmärrä kun samassa talossa asuva tekee moista harmia naapureille.

Tunnisteet:
kävely,
liikunta,
pyöräily,
treenaus,
vesijumppa
maanantai 10. elokuuta 2015
Miten valita sopivat vaatteet päälle?
Joskus, itse asiassa aika usein, minulla(kin) on ongelmnaa mitä laittaa päälle kun pitää lähteä johonkin. Vaatekaappi pursuaa vaatteita, mutta lause "mulla ei ole mitään päälle laitettavaa" purkautuu helposti huulilta. Mistä ihmeestä se oikein johtuu??
Aika ajoin päätän miettiä etukäteen oman kaappini sisällöstä valmiita erilaisia yhdistelmiä. Niin olisi sitten helppo joskus nopeastikin valita sopivat vaatteet ja menoksi. Yritän (joskus) myös miettiä hankintoja tehdessäni jo valmiiksi minkä kanssa vaatetta pitäisin tai mihin tilaisuuteen se sopisi. Välillä tulee kyllä hutiostoja.
Ja sitten on jotain vaatteita jotka vaan tuntuvat päällä niiiin hyviltä, että niitä tulee pidettyä vaikkei ne välttämättä ole ihan kaikkein istuvampia omalle vartalolle tai tyylille. Tähän sorrun valitettavan usein. Yksi tällainen vaate on yhdet pellavahousut. Mitkään ei ole mukavammat jalassa; ei kiristä eikä purista (siltä ne myös näyttää), kiva väri, helteellä mukavan vilpoiset, niissä on näppärät taskut ja... ne on palvelleet hyvin jo useita, useita vuosia.
Ilman suurempaa itsekritiikkiä laitoin nämä housut taannoiselle Helsingin retkelle. Tyyli on... miten sen nyt sanoisi... ehkä jatkossa minun vaan täytyy ryhtyä unohtamaan nämä housut kun mietin pukeutumista ihmisten ilmoille O:o. Pientä stailausta voisi tehdä muutoinkin, ainakin tuon kuvan perusteella. Laitan sen nyt kuitenkin jakoon, niin saan ehkä itse paremmin muistutuksen uuden tyylin etsimisestä.

Farkkutakki Global Toppi Naisten pukutehdas Housut Adatto Kengät Gabor Laukku "merkitön" halpislaukku |
Ilman suurempaa itsekritiikkiä laitoin nämä housut taannoiselle Helsingin retkelle. Tyyli on... miten sen nyt sanoisi... ehkä jatkossa minun vaan täytyy ryhtyä unohtamaan nämä housut kun mietin pukeutumista ihmisten ilmoille O:o. Pientä stailausta voisi tehdä muutoinkin, ainakin tuon kuvan perusteella. Laitan sen nyt kuitenkin jakoon, niin saan ehkä itse paremmin muistutuksen uuden tyylin etsimisestä.
perjantai 7. elokuuta 2015
Mistä vaatteet plus size kokoa olevalle liikkujalle?
Miten voi olla näin vaikeaa löytää kivoja treenivaatteita pluskokoisena? Eikö nimenomaan meille isoille pitäisi tehdä kivoja, motivoivia treenivaatteita, niin aktivoituisimme ja antaisimme läskeille kyytiä? Ja sitä mukaan kun pienentyisimme, pitäisi tehdä uusia hankintoja pienenevien kokojen myötä. Sehän se olisi bisnestä :D
Jos jostain onnistuu löytämään jotakin niistä muutamasta merkistä joilla on plus size -mallisto, niin nekin ovat perin tylsiä.
Rönisch+-mallistosta löytyy treenitrikoot jotka sopisivat myös salikäyttöön. Näiden huono puoli on perin tylsän ulkomuodot lisäksi korkea hinta, tuplat "normaali" kokoisiin verrattuna. Löytyy ainakin Elloksen verkkokaupasta. Itse en halua tilata nettikaupasta, koska olen laiska lähettelemään tuotteita takaisin. Kun pääsee kokeilemaan kaupassa ei saa sopivan tuotteen kerralla.
H&M:n verkkokaupasta löysin yhdet värikkäät trikoot. Ei nämäkään ole ihan minun aikuiseen makuun, mutta ehdottomasti paremmat kuin pelkät mustat. Täytyykin käydä katsomassa löytyykö näitä paikallisesta kaupasta.
Cellbesin nettikaupasta löytyy pelkästä mustasta vähän edistyneempi versio trikoista. Niissä on tehty pienet pinkit tikkaukset piristykseksi. Verkosta tilaamisen ongelmaan vain liittyy se oikean koon saaminen ja istuvuuden varmistaminen.
Yläosia vielä löytääkin värikkäinä mutta alaosat on aika toivottomia. Silloin kun aidosti tarvitsee isot vaatteet. Kuvassa Rönisch+ malliston paita ja jalassa Nanson puuvilla "legginssit" jotka ei todellakaan ole parhaat mahdolliset hikitreenissä (noissa kengissä en siis treenaile. Piti vaan nopeasti saada jotain jalkaan kun kuvaaja sattui paikalle). Näissä hikoillessa ei paljon liikunnan ilosta voi puhua, mutta pakkohan sitä on jotain päälle laittaa :D ja mistään napakasta tukemisesta en viitsi edes mainita näiden vermeiden yhteydessä.
Tuota Rönisch+ mallistoa on ollut hieman hankalaa löytää kaupoista. Tämä paita löytyi lomamatkalla Stockmannin alesta. Pitkähihaisena sopinee parhaiten syksyllä/viileällä ulkolenkille. Tuo paita on muuten kokoa M+! Nämä koot kun ovat hyvin vaihtelevia eri merkeillä ja tuotteilla ja sen takia haluankin sovittaa ja nähdä tuotteen ennen ostamista. Täytyy myöntää, että on vähän hieno tunne laittaa päälle vaate jonka kokolapussa on M eikä D54 :D. Vaikka itseäänhän siinä huijaa, mutta silti!

Raiski D-malliston vapaa-ajan housut D42-54 |
Raiski D-malliston caprit aktiiviseen liikuntaan |
Rönisch+ mallistossa on treenitrikoot 7/8 lahkeella |
Rönisch+-mallistosta löytyy treenitrikoot jotka sopisivat myös salikäyttöön. Näiden huono puoli on perin tylsän ulkomuodot lisäksi korkea hinta, tuplat "normaali" kokoisiin verrattuna. Löytyy ainakin Elloksen verkkokaupasta. Itse en halua tilata nettikaupasta, koska olen laiska lähettelemään tuotteita takaisin. Kun pääsee kokeilemaan kaupassa ei saa sopivan tuotteen kerralla.
H&M:n verkkokaupasta löysin yhdet värikkäät trikoot. Ei nämäkään ole ihan minun aikuiseen makuun, mutta ehdottomasti paremmat kuin pelkät mustat. Täytyykin käydä katsomassa löytyykö näitä paikallisesta kaupasta.
Cellbesin nettikaupasta löytyy pelkästä mustasta vähän edistyneempi versio trikoista. Niissä on tehty pienet pinkit tikkaukset piristykseksi. Verkosta tilaamisen ongelmaan vain liittyy se oikean koon saaminen ja istuvuuden varmistaminen.
![]() |
Paita Rönisch+ Housut Nanso |
Yläosia vielä löytääkin värikkäinä mutta alaosat on aika toivottomia. Silloin kun aidosti tarvitsee isot vaatteet. Kuvassa Rönisch+ malliston paita ja jalassa Nanson puuvilla "legginssit" jotka ei todellakaan ole parhaat mahdolliset hikitreenissä (noissa kengissä en siis treenaile. Piti vaan nopeasti saada jotain jalkaan kun kuvaaja sattui paikalle). Näissä hikoillessa ei paljon liikunnan ilosta voi puhua, mutta pakkohan sitä on jotain päälle laittaa :D ja mistään napakasta tukemisesta en viitsi edes mainita näiden vermeiden yhteydessä.
Tuota Rönisch+ mallistoa on ollut hieman hankalaa löytää kaupoista. Tämä paita löytyi lomamatkalla Stockmannin alesta. Pitkähihaisena sopinee parhaiten syksyllä/viileällä ulkolenkille. Tuo paita on muuten kokoa M+! Nämä koot kun ovat hyvin vaihtelevia eri merkeillä ja tuotteilla ja sen takia haluankin sovittaa ja nähdä tuotteen ennen ostamista. Täytyy myöntää, että on vähän hieno tunne laittaa päälle vaate jonka kokolapussa on M eikä D54 :D. Vaikka itseäänhän siinä huijaa, mutta silti!
tiistai 4. elokuuta 2015
Plus size lady
Olen tänä kesänä muutaman kerran saanut eri ystäviltäni kommenttia omasta ulkonäöstäni. Vaikka olen nyt vuoden verran yrittänyt pudottaa painoa, niin kommentit ei ole koskeneet suoraan painoani tai muutakaan siihen liittyvää. Enemmänkin on ollut kyse tyylistäni. Pukeutumisestani, kampauksesta, meikkauksesta, yleisesti ulkonäköni kokonaisuudesta. Ja tämä kommentti minkä olen saanut on ollut "todellinen lady".
Nämä lausahdukset ovat tietysti lämmittäneet mieltäni, mutta samalla tuntuneet hyvin hämmentäviltä. Minäkö lady?? Itse ajattelen ladyksi sellaisen tyylikkään, normaalivartaloisen ja -painoisen naisen. Miten tällaisesta reilusti ylipainoisesta naisesta voi jollekin tulla mieleen lady?
Olen miettinyt ja pyöritellyt asiaa ja aihetta mielessäni pitkin kesää. Toki, myönnän että tykkään laittautua ja yritän pukeutua fiksusti. Fiksulla pukeutumisella tarkoitan tilanteeseen sopivaa asiallista asua, joka on sopivan kokoinen omalle kropalleni ja muodoilleni. Ja tykkään pukeutua näyttävästi. Vaikka olenkin isokokoinen en halua piiloitua harmaisiin tai muuten tapetin värisiin vaatteisiin.
Sopivan kokoisten vaatteiden löytyminen on monesti ollut ongelmallista. Viime vuosina onneksi plus kokojen valikoimat ovat kivasti lisääntyneet. Ja niistä löytyy muutakin kuin telttoja tai mummovaatteita. Sen lisäksi, että tarvitse isoja vaatteita leveyden puolesta tarvitsen housuihin riittävästi lahkeeseen kangasta ja kädet on mallia apina eli hihat jäävät usein lyhyiksi. Ja jotta homma ei vaan menisi liian helpoksi on kengänkokoni vaatimaton 44.
Kuvassa peilailen uusia ihania slingback kenkiäni jotka viimeinkin onnistuin löytämään. Nuo housut ovat caprit eli lahkeet on sopivat :) ja väri on hmm... kirkas ;) Palaan vielä näihin tyyli ja koko-ongelmiin kunhan saan vähän lisää kuvia aiheesta.

sunnuntai 2. elokuuta 2015
Pikaristeilyllä
Lomalla täytyy käydä ulkomailla ja kun ei muuhun pysty, niin risteily Viroon käy ulkomaanmatkasta :). Onneksi oli pikaristeily, sillä tuuli oli liian kova mulle. En ole mikään varsinainen merenkävijä. Etenkin menomatkalla piti pysyä keskellä laivaa tukevasti takamus tuolissa. Yritin käydä katselemassa ostoksia, mutta pakko oli antaa periksi ja palata tuoliin tyhjin käsin.
Paluumatkalla oli hieman pienempi keinutus ja sain itseni liikkeelle. Ostoslistalla oli meikkivoide ja huulipuna. Harmikseni en löytänyt etsimääni meikkivoidetta. Kokeilin tuotetta ensimmäisen kerran erään bloggaajan suosituksesta noin vuosi sitten ja sen jälkeen se on ollut mun ehdoton lemppari! Kyseessä on Lancomen Air de Teint. Sen koostumus on uskomaton. Miten niin juoksevasta nesteestä voikin tulla niin kuiva ja hyvin levittyvä pinta jok asettuu iholle kauniin tasaisesti. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!
Mutta löytyihän sitä jotakin muuta ihan pientä :)
Tämä Lumenen seerumi on myös yksi suosikeistani. Tässä tuotteessa hinta-laatusuhden on kohdillaan. Sopii minun iholleni loistavasti.
Lisäksi löysin mielestäni edullisen Biothermin pakkauksen, jossa on vartalovoiden, käsivoiden ja huulirasva. Aikaisempaa kokemusta minulla ei ole näistä tuotteista, joten on kiva kokeilla vaihteeksi jotakin uutta. Mukaan tarttui myös pari sivellintä meikkivoiteelle ja puuterille.
Nyt vaan täytyy ahkerasti käyttää näitä. Nuo vartalovoiteet tahtoo jäädä minulla usein käyttämättä. Kuulun niihin ihmisiin jotka voivat elää ilman rasvausta jokaisen suihkussa käynnin jälkeen. Ja se kyllä välillä sitten myös näkyy ihossa, että pieni lisäkosteus olisi paikallaan...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)